Loista koko potentiaalillasi.
Tanssi- ja esiintymisvalmennus
Johdatusta tanssin pariin jo yli 20 vuoden kokemuksella
Johtajuudesta puhun päivätyökseni, iltaisin puen sen musiikiksi ja liikkeeksi.
Tanssi ja esiintyminen ovat olleet osa elämääni lapsuudesta saakka, ja opetustyötä olen tehnyt jo yli 20 vuoden ajan. Vuosien varrella olen saanut laajasti kokemusta eri tanssityylien ohjaamisesta, niin entisenä tanssikouluyrittäjänä kuin tanssiopettajana eri puolilla Suomea.
Yksi suurimmista vahvuuksistani on monipuolisuus ja uteliaisuus eri tanssilajeja kohtaan. Halu oppia uusia tyylisuuntauksia ja intohimo matkustamiseen ovat vieneet minut tanssimaan mitä erilaisimpiin paikkoihin ympäri maailmaa. Näiltä matkoilta ammennan inspiraatiota ja vaikutteita, joita hyödynnän opetuksessani.
Esiintymisvalmennus
Esiintymisvalmennuksessa erikoisalaani ovat esiintyvien kilpailulajien urheilijat, kuten tanssin, kilpa-aerobicin, voimistelun ja cheerleadingin harrastajat. Valmennuksessa lähdemme liikkeelle lajin arviointiperusteista ja rakennamme niiden pohjalta lajille sopivaa ilmaisua, itsevarmuutta ja energiaa.
Esiintymisvalmennukset räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Voimme keskittyä esimerkiksi:
Itsevarmuuden ja lavakarisman rakentamiseen
Ilmeiden ja eleiden tulkintaan
Tunteiden ja tarinan välittämiseen esiintymisen kautta
Energian ja voiman säätelyyn
Esiintymisjännityksen hyväksymiseen ja jännityksen kanssa työskentelyyn
Koko kehon viestintään, aina jalkaterien asennosta kulmakarvojen liikkeisiin
Lavan tilankäytön ja liikkeen dynamiikan hiomiseen
Yhteistyöhön muiden esiintyjien kanssa ja ryhmädynamiikan vahvistamiseen
Esiintymisen psykologiaan – aina negatiivisen vinouman vaikutuksesta myönteiseen sisäiseen puheeseen
Tanssinopetus
Tällä hetkellä ohjaan tanssia keikkaluontoisesti ensisijaisesti Pirkanmaan alueella workshoppien, tilaustuntien ja tuurausten muodossa. Opetustyylini pohjautuu positiiviseen pedagogiikkaan, ja tunneillani panostan siihen, että liikkeet ja tekniikat opetetaan huolella, jotta jokainen pääsee innostavalla tavalla onnistumaan. Tunnit rakentuvat oppimisen, hauskanpidon ja aidon kohtaamisen ympärille. Ohjaan kaikenikäisiä ja -tasoisia harrastajia.
Minulta onnistuu muun muassa seuraavien tanssityylien ohjaus:
Showtanssi
Shuffle
Twerk
Dancehall
Karnevaalisamba
Afrotanssi
Polynesialainen tanssi
Hip hop
House
Tankotanssi
Baletti
Bounce with Annica
Fun fact: Ohjaan erilaisia workshoppeja ja tilaustunteja Bounce with Annica nimellä. Mistä nimi oikein juontaa juurensa?
Perustin 21-vuotiaana tanssikoulun nimeltä Tanssistudio Bounce (2011-2016). Toiminta päättyi osaltani liiketoimintakauppoihin (ja samalla muutin Australiaan), mutta pieni pala menneisyyttä jatkoi mukanani uuteen seikkailuun Bounce with Annica nimellä.